Siirry sisältöön
26.2.2024

Eveliina Salonen voittoon Disc Golf Pro Tourilla

Disc Golf Pro Tour käynnistyi Floridassa, Yhdysvalloissa 23.-25.2 Chess.com Invitationalilla. Eveliina Salonen nousi naisten luokan voittoon, avoimen voitto Yhdysvaltojen Anthony Barelalle.

Vuoden 2024 ensimmäinen Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Chess.com Invitational päättyi suomalaisjuhliin. Naisten luokassa koko kilpailun ajan voitosta taistellut Eveliina Salonen jätti viimeisellä kierroksella muut taakseen. Salonen otti voiton lopulta viiden heiton erolla toiseksi tulleeseen Ella Hanseniin (USA) nähden. Kolmannen sijan jakoivat Holyn Handley (USA) ja Missy Gannon (USA).

Naisten luokan toinen Disc Golf Team Finlandin pelaaja, Henna Blomroos aloitti kautensa myös hyvin. Blomroos oli voittotaistelussa mukana alkukierroksesta, mutta lopulta se ei riittänyt palkintopallille asti. Blomroos sijoittui viidenneksi jääden lopulta kahdeksan heittoa Salosen taakse, mutta vain kahden heiton päähän kolmannesta sijasta.

Naisten luokan kilpailu oli tiukkaa alusta asti

Jo ensimmäinen kierros naisten luokan osalta kertoi, että kilpailusta tulee todella tiukka. Olosuhteet kilpailun alussa olivat haastavat, kovan tuulen ja pienen sateen vuoksi. Salonen ja Blomroos kuitenkin pääsivät hyvin vauhtiin kilpailussa ja olivat ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoilla T2 ja T5 tuloksilla -5 ja -3.

Toisella kierroksella Blomroos onnistui parantamaan ensimmäisen kierroksen tulosta yhdellä heitolla. Salosen loistavasta kierroksen alusta huolimatta ensimmäisen kierroksen tuloksesta jäätiin kaksi heittoa. Kierroksen alku näytti todella lupaavalta, mutta loppua kohden avausheitot eivät pysyneet väylällä.

Finaalikierros alkoi molempien osalta tasaisen varmalla pelillä. Loppua kohden Salonen kuitenkin laittoi aivan uuden vaihteen silmään ja pelasi lopulta hurjan -8 kierroksen, joka oli samalla kilpailun kovin kierros naisten luokassa ja Olympus Disc Golf Coursen uusi rataennätys.

Viime voitosta kulunut 1443 päivää

Eveliina Salonen on edelleen ainoa suomalainen joka on voittanut Disc Golf Pro Tourin osakilpailun. Näitä voittoja on kaksi, Memorial Championshipistä vuodelta 2019 ja Waco Annual Charity Openista vuodelta 2020.

Salosella on tältä aikaväliltä voittoja toki muista kilpailuista, mutta kolmas Disc Golf Pro Tourin osakilpailuvoitto antoi odottaa peräti 1443 päivää.

”Voitto tuntuu erittäin hyvältä, tämä on iso helpotus. Tätä on odotettu pitkään.” kommentoi Salonen. Voiton avaimiksi Salonen mainitsi onnistuneen harjoituskauden ennen kilpailukautta ja vahvan mentaalipelin. ”Peli tuntui henkisesti todella hyvältä. Rata sopi minulle hyvin, pitkät ja tarkat heitot olivat isossa roolissa.”

Avoimessa luokassa Anthony Barelalle uran ensimmäinen voitto

Avoimessa luokassa voittajaksi tiukan taistelun jälkeen nousi Anthony Barela (USA) tuloksella -18. Barela johti kilpailua käytännössä alusta asti. Toiseksi sijoittui Richard Wysocki (USA) tuloksella -17. Kolmanneksi nousi erinomaisen viimeisen kierroksen pelannut Aaron Gossage (USA) tuloksella -16. Gossage pelasi viimeisen kierroksensa tulokseen -8, joka on uusi rataennätys Olympus Disc Golf Coursella avoimen luokan osalta.

Disc Golf Team Finlandin Niklas Anttila oli ensimmäisen kierroksen jälkeen tiukasti mukana voittotaistelussa. Anttilan ensimmäinen kierros oli vakuuttava ja hän jakoi johtopaikan kolmen muun kanssa. Anttilan toinen kierros oli kuitenkin haastava ja ensimmäisen kierroksen tuloksesta jäätiin viisi heittoa. Finaalikierrokselle lähdettiin jaetulta seitsemänneltä sijalta, kuusi heittoa kärkeä perässä.

Viimeisellä kierroksella Anttilan loppukiri ei kuitenkaan riittänyt. Kierrostulokseksi jäi -4 ja lopputulemana jaettu yhdeksäs sija tuloksella -11. Myös Suomen Jesse Nieminen päätyi samalle sijalle niin ikään -11 tuloksella.

Mukana oli Disc Golf Team Finlandista myös Väinö Mäkelä ja Tuomas Hyytiäinen. Mäkelän sijoitus lopulta 13. tuloksella -9. Hyytiäisen sijoitus 109. tuloksella +20. Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan löydät tästä.

Niklas Anttilan ensimmäinen Disc Golf Pro Tour-osakilpailuvoitto jäi toistaiseksi saamatta. Kuva: SFL

Seuraava kilpailu kahden viikon kuluttua

Disc Golf Team Finlandin suorituksia pääsee seuraavan kerran seuraamaan kahden viikon kuluttua pelattavassa Waco Annual Charity Openissa, 7.-10.3. Nelipäiväinen Elite+-kilpailu tarjoaa kilpailijoille haastetta kahdella eri radalla. Kattavammat tiedot Disc Golf Team Finlandin keväästä voit lukea sivuiltamme, alkukauden ennakosta.