Siirry sisältöön
21.9.2026

Saukkoriipi uransa ensimmäiseen DGPT-voittoon – Salonen kolmas Playoff-avauksessa

Rasmus Saukkoriipi saavutti viikonloppuna uransa ensimmäisen DGPT-voittonsa Tšekissä pelatussa Moravian Openissa. Suomalaiset hallitsivat kilpailun MPO-luokkaa viidellä sijoituksella seitsemän parhaan joukossa. Vermontissa käynnistyneissä DGPT Playoffeissa Eveliina Salonen sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle ja Niklas Anttila kuudenneksi.

Saukkoriipi uransa ensimmäiseen DGPT-voittoon

Rasmus Saukkoriipi saavutti Tšekissä uransa ensimmäisen DGPT-voiton vakuuttavan viikonlopun päätteeksi. Saukkoriipi otti Moravian Openin johtopaikan heti avauskierroksella eikä luopunut siitä enää kilpailun aikana.

Saukkoriiven avaus oli samalla henkilökohtainen merkkipaalu. Kierroksen 1077 rating oli hänen uransa korkein ja toi neljän heiton johdon kilpailun kärjessä. Etumatka kaventui ennen päätöskierrosta kolmeen heittoon, mutta Saukkoriipi piti haastajat takanaan ja vei voiton lopulta viiden heiton erolla.

Suomalaismenestys ei jäänyt Saukkoriiven voittoon. Daniel Davidsson ja Nestori Tuhkanen jakoivat toisen sijan, Lauri Lehtinen sijoittui viidenneksi ja Joona Heinänen jakoi kuudennen sijan. Näin viisi suomalaispelaajaa sijoittui kilpailussa seitsemän parhaan joukkoon.

Salonen jatkoi vahvaa virettään Vermontissa

DGPT Playoffit käynnistyivät Green Mountain Championshipillä Vermontissa, jossa Eveliina Salonen jatkoi vahvaa virettään maailmanmestaruuden jälkeen. Salonen avasi kilpailun poikkeuksellisen vahvalla -10-kierroksella ja siirtyi heti kilpailun johtoon.

Ohn Scoggins nousi kärkeen toisella kierroksella, mutta Salonen säilyi mukana voittotaistelussa läpi viikonlopun. Päätöspäivään suomalainen lähti toiselta sijalta, kolme heittoa Scogginsia perässä.

Finaalissa Missy Gannon nousi Scogginsin rinnalle, ja kilpailun voitto ratkaistiin jatkoväylillä. Scoggins ratkaisi voiton heti ensimmäisellä jatkoväylällä ja juhli samalla toista peräkkäistä DGPT-voittoaan. Salonen jakoi kolmannen sijan Catrina Allenin kanssa.

Henna Blomroos täydensi suomalaismenestystä sijoittumalla kahdeksanneksi.

Eveliina Salonen sijoittui kolmanneksi Green Mountain Championshipissä. Kuva: DGPT

Anttila nousi kärkikorttiin ennen finaalia

MPO-luokassa Niklas Anttila nousi vaikeamman avauspäivän jälkeen kierros kierrokselta kohti kilpailun kärkeä. Avauskierroksen jälkeen Anttila oli jaetulla 23. sijalla ja kahden kierroksen jälkeen jo jaetulla yhdeksännellä sijalla.

Kolmas kierros nosti Anttilan neljänneksi ja samalla finaalikierroksen kärkikorttiin. Päätöspäivänä suomalainen putosi kaksi sijaa ja päätti DGPT Playoffien avauskilpailun kuudenneksi.

Kilpailun voittoon nousi Raven Newsom, jolle ykkössija oli uran ensimmäinen DGPT:llä. Newsom nousi voittoon vahvalla päätöskierroksella ja jätti toiseksi sijoittuneen Gannon Buhrin kolmen heiton päähän. Albert Tamm sijoittui kolmanneksi.

Kausi jatkuu ensi viikonloppuna

Moravian Openin kierrokset ovat katsottavissa jälkituotantona MDG Median YouTube-kanavalta. Green Mountain Championshipin jälkituotannot löytyvät puolestaan JomezPron YouTube-kanavalta.

Kansainvälinen kilpailukausi jatkuu heti tulevana viikonloppuna. DGPT EuroTour -kausi huipentuu Puolassa pelattavaan Silesia Openiin, ja Yhdysvalloissa DGPT Playoffit jatkuvat Massachusettsissa MVP Openilla.