Näin seuraat huippufrisbeegolfia
Frisbeegolf on noussut lajina Suomessa suureen suosioon. Ratoja on nelinumeroinen määrä ja harrastajamäärät kasvavat vuosi vuodelta. Kotimaisen kasvun lisäksi Suomi on noussut kansainvälisellä tasolla merkittävään rooliin. Suomi sai ensimmäisenä maana MM-kilpailut Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Myös Suomen huippuammattilaiset ovat nostaneet tasoaan viime vuosina. Niklas Anttila ja Eveliina Salonen ovat haalineet suuria voittoja tänä keväänä Yhdysvalloissa ammattilaiskiertueelta.
Vuoden 2024 ammattilaiskausi starttasi jo helmikuussa Yhdysvalloissa. Kevään edetessä kilpailukausi on alkanut myös Euroopassa. Lajista ja sen tapahtumista puhutaan paljon, mutta miten huippufrisbeegolfia pystyy seuraamaan?
Livelähetyksiä lähes joka viikonloppu
Ammattilaisfrisbeegolfista on tarjolla livelähetyksiä lähes joka viikonloppu. Suurimman osan niistä tarjoaa Disc Golf Network. Tänä vuonna DGN tuottaa lähetyksiä Yhdysvalloista ja Euroopasta Disc Golf Pro Tourin osakilpailuista. Liveä tulee myös Major-arvoturnauksista, MM-kilpailuista ja vuoden päätteeksi Disc Golf Pro Tourin mestaruuskilpailusta.
Disc Golf Network tulee tuottamaan liveä myös Suomessa, ainakin European Openin ja Turku Openin muodossa. Kotimaista frisbeegolfia on tarjolla myös YLE:llä Disc Golf Networkin tuottamana tämän vuoden avoimen luokan SM-kilpailuissa. Avoimen luokan SM-kilpailut ovat tarjolla YLE Areenasta ilmaiseksi. Disc Golf Network on maksullinen palvelu, mutta palvelun saa puoleen hintaan esimerkiksi Suomen frisbeegolfliiton kilpailulisenssiin sisältyvällä PDGA-jäsenyydellä.
Frisbeegolf on parasta paikan päällä
Huippufrisbeegolfia pääsee luonnollisesti seuraamaan myös kilpailujen ohessa. Nokialla järjestettävä European Open on tarjonnut jo vuosien ajan tuhansille katsojille mahdollisuuden nauttia frisbeegolfista aivan lähietäisyydeltä. Tänä vuonna European Openin lisäksi Turku Open kerää Yhdysvaltalaisia huippupelaajia Suomeen.
SM-kilpailut, Prodigy Disc Pro Tour ja muut kotimaiset ammattilaiskilpailut ovat myös erinomainen tilaisuus käydä katsomassa frisbeegolfia. Oman alueesi kilpailut löydät esimerkiksi Disc Golf Metrixistä tai paikallisten frisbeegolfseurojen tiedotuskanavia seuraamalla.
Mikäli olet menossa seuraamaan kilpailua paikan päälle, kannattaa varmistaa mahdollisen katsojalipun hinta ja pysäköintimahdollisuudet. Katsojien määrä on viime vuonna vain kasvanut ja kaikille radoille ei ole välttämättä mahdollista ottaa tuhatpäistä yleisöä.
Kilpailujen tulokset ja tilastot
Jos frisbeegolfin seuraaminen laajemmin kuin pelkästään livelähetysten kautta kiinnostaa, kaikkiin ammattilaistason frisbeegolfkilpailuihin löytyy tulospalvelu. Disc Golf Pro Tourin kilpailut ja isot kansainväliset kilpailut löytyvät PDGA Livestä. DGPT-kilpailujen tuloksia löytyy myös DGPT Scores palvelusta. Kotimaiset kilpailut ovat tarjolla ensisijaisesti Disc Golf Metrixissä.
Tilastoja löytyy niin ikään DGPT Scoresista. Tarjolla on lukuisia statistiikkoja siitä miten pelaajat ovat tällä kaudella suoriutuneet eri osa-alueilla kilpailuissa. Disc Golf Pro Tourin sivuilta löytyy myös kiertuepisteiden tilanne.
Tämän vuoden frisbeegolfkausi on vasta aluillaan, joten nyt on erinomainen tilanne alkaa seuraamaan ammattilaisfrisbeegolfia.