Siirry sisältöön
29.4.2026

Kauden ensimmäinen JomezPro Series kilpaillaan Texasissa

Disc Golf Pro Tourin ensimmäinen JomezPro Series -kilpailu WACO käydään Wacossa, Texasissa 1.-3. toukokuuta. JomezPro Series -kilpailut ovat yhtä kilpailutasoa alempana kuin Elite Series -kilpailut, mutta jaossa on silti jonkin verran kiertuepisteitä. Mukana on viisi suomalaispelaajaa.

JomezPro Series alkaa Wacosta

Disc Golf Pro Tourin ensimmäinen JomezPro Series -kilpailu käydään toukokuun alussa Wacossa. WACO (Waco Annual Charity Open) on aiemmin ollut yksi kiertueen vakiopysäkeistä. Laji kuitenkin kehittyy huimaa vauhtia ja kilpailussa pelattava Brazos Park Eastin rata ei ole aivan pysynyt kehityksen mukana.

Näin ollen WACO pelataan tänä vuonna osana JomezPro Seriesiä. Kiertuepisteitä on jaossa, toki paljon vähemmän kuin Elite Series -kisoista. Kilpailuista ei myöskään tule suoraa lähetystä, vaan jälkituotanto Jomez Productionsin kanavalle.

Vaikka tapahtumana WACO voisi yltää Elite Series -kilpailun tasolle, Brazos Park East on ollut yksi kiertueen lyhimmistä radoista jo muutaman vuoden ajan. Viime vuonna kilpailun avoimessa luokassa voittanut Adam Hammes pelasi kolme kierrosta tulokseen -30, joten kovin vaikeasta radasta ei ole kyse.

Mukana viisi suomalaispelaajaa

WACOssa on mukana viisi suomalaispelaajaa. Avoimessa luokassa kilpailevat Niklas Anttila, Jesse Nieminen sekä Oiva Päivänsalo. Anttila lähtee kilpailuun yhtenä voittajasuosikeista. Etenkin kun Brazos Park Eastin rata on metsäinen ja vaatii tarkkoja heittoja. Pitkillä heitoilla ei päästä mässäilemään samalla tavalla kuin viime viikonloppuna Badrock Creekissä. Viime viikonloppuna Kansas City Wide Openissa viidennenksi sijoittunut Nieminen osoitti erinomaista peliä. Samanlaisilla suorituksilla voidaan jopa hätyytellä kärkipaikkaa Wacossa.

Naisten luokassa mukana ovat Silva Saarinen ja Heidi Laine. Saarisen kausi on sujunut tuttuun tapaan erittäin hyvin, vaikka viime viikonloppuna tuli hienoinen notkahdus suorituksiin. Laineella on ollut hieman päinvastainen kokemus, alkukausi oli todella vaikea. Kansas City Wide Openin finaalikierroksella Laine kuitenkin pelasi uransa parhaan kierrokseen joka nostaa varmasti itseluottamusta.

Haastajia löytyy molemmissa luokissa runsaasti, sillä suurin osa Elite Series -kilpailuja kiertävistä pelaajista löytyy myös Brazos Park Eastin pelikentiltä. Mainittakoon heistä ainakin viime viikonloppuna voiton ottanut Cole Redalen sekä toiseksi tullut Calvin Heimburg. Naisen luokassa ainakin Ohn Scoggins ja Kat Mertsch laittavat kapuloita suomalaisten rattaisiin.

Heidi Laine pelasi uransa parhaan kierroksen Kansas City Wide Openissa. Jatkuuko sama tahti myös Wacossa? Kuva: DGPT

Kilpailuseuranta

JomezPro Series WACOsta julkaistaan jälkituotanto Jomez Productionsin Youtube -kanavalle kilpailukierroksen jälkeisenä päivänä. Perjantain ensimmäinen kierros julkaistaan Suomen aikaa lauantaina iltapäivällä. Kilpailun tuloksia voi seurata myös PDGA Livestä.

Kannattaa ottaa seurantaan myös Disc Golf Pro Tourin sekä Disc Golf Networkin Instagram-kanavat. Disc Golf Team Finlandin suorituksia pääset seuraamaan DGTF-Instagramissa.