Siirry sisältöön
25.3.2026

Kahdeksan suomalaispelaajaa mukana Queen City Classicissa

Disc Golf Pro Tour jatkuu tulevana viikonlopuna Pohjois-Carolinassa. Luvassa on Charlottessa, Hornet’s Nestin radalla pelattava 27.-29.3. Queen City Classic. Kauden ensimmäistä Majoria edeltävässä kilpailussa on mukana peräti kahdeksan suomalaispelaajaa.

Kiertue palaa Charlotteen

Kansainvälinen ammattilaiskiertue Disc Golf Pro Tour jatkuu tulevana viikonloppuna 27.-29.3. Charlottessa, Pohjois-Carolinassa. Hornet’s Nestin radalla pelattava kilpailu tuo kiertueen jälleen takaisin Pohjois-Carolinaan.

Kiertue vieraili hiljattain Charlottessa, sillä DGPT:n reikäpelifinaalit pelattiin vasta viime vuonna samaisella radalla. Vuosina 2019 sekä 2021 Hornet’s Nest isännöi DGPT Championshipiä, eli kiertueen finaalia.

Tuleva Queen City Classic onkin ensimmäinen varsinainen kiertueen osakilpailu mitä radalla on järjestetty. Charlottea pidetään yhtenä Yhdysvaltojen parhaista frisbeegolfkaupungeista ja siellä on aiemmin järjestetty MM-kisat vuosina 1997 sekä 2012.

Rata itsessään tarjoaa suomalaisille tuttua ja turvallista metsäväylää. Avoimia liidätyksiä ei liiaksi ole ja väylään osuminen korostuu entisestään tällä radalla. Vaikeustaso ei aivan yllä kaksi viikkoa sitten pelatun Parc des Famillesin tasolle, mutta yhtälailla Hornet’s Nest rankaisee virheistä.

Hornet’s Nest Charlottessa lukeutuu koko Pohjois-Carolinan parhaimpiin metsäratoihin. Kuva: DGPT

Niklas Anttilan kausi jatkuu

Suomalaispelaajia Hornet’s Nestin pelikentällä nähdään peräti kahdeksan kappaletta. Avoimessa luokassa heistä kilpailee neljä, Yhdysvaltoihin palaava Niklas Anttila, sekä kautensa aloittavat Väinö Mäkelä, Jesse Nieminen ja Rasmus Saukkoriipi.

Anttila osoitti jo tällä kaudella olevansa pelikunnossa sijoittumalla top15 kauden avauksessa Floridassa. Mäkelä ja Nieminen suorittivat hyvin viime kauden päätöskilpailussaan USDGC:ssä sijoittuen molemmat top20 tienoille. Saukkoriipi onnistui pääsemään MVP Openin suoritusten perusteella koko kiertueen finaaliin.

Vastus on kuitenkin kova, kun hirmuisessa iskussa olevat Gannon Buhr ja Richard Wysocki ottavat jälleen yhteen. Kaksikko on kauden molemmissa kilpailussa kamppaillut voitosta, Wysocki vei voiton Floridassa, Buhr vastasi voitollaan jatkoväylillä Louisiannassa. On suorastaan ihme jos tämä kaksikko ei ole mukana voittokamppailussa.

Niklas Anttila palaa Yhdysvaltoihin kilpailemaan. Kuva: DGPT

Naisten luokassa pelikentällä vihdoin kaikki parhaat

Naisten luokassa nähdään neljä suomalaisnaista, kun Silva Saarinen, Eveliina Salonen ja Henna Blomroos liittyvät Heidi Laineen mukaan Yhdysvaltojen kiertueelle. Suomalaisten liittymistä kiertueelle on odotettu, sillä viime kaudella loistanut kolmikko Ohn Scoggins, Holyn Handley ja Missy Gannon kilpailisi muuten jokaisen osakilpailun voitosta keskenään. Scoggins otti voiton kauden avauksessa Handleyn ollessa toinen, Handley vastasi voitolla kaksi viikkoa sitten Louisiannassa, jolloin Scoggins oli neljäs. Gannon on sijoittunut molemmissa kilpailuissa viiden parhaan joukkoon.

Odotukset suomalaisten menestymiselle ovat korkealla, etenkin Saarisen ja Salosen kohdalla. Saarinen nosti itsensä viime kaudella maailman parhaan naispelaajan keskusteluun mukaan ja maailmanrankingin mukaan kyseinen titteli tulee Saariselle ennemmin tai myöhemmin, Kristin Lättin kilpauran lopettamisen myötä.

Salonen ei aivan päässyt loppukaudesta samaan vauhtiin kuin mitä kesäkuun tienoilla, mutta vuoden 2024 maailmanmestari on osoittanut pystyvänsä kilpailemaan voitosta missä tahansa.

Silva Saarinen aloittaa kilpailukautensa Queen City Classicissa ja pääsee jälleen kilpailemaan maailman parhaan naisfrisbeegolfaajan tittelistä mm. Missy Gannonia vastaan. Kuva: DGPT

Kilpailuseuranta

Queen City Classicia voi seurata suorana lähetyksenä Disc Golf Networkiltä. Jos DGN-tilaus on vielä tekemättä, SFL:n kilpailulisenssin mukana tulevalla PDGA-jäsenyydellä tilauksen saa puoleen hintaan. Kilpailun tuloksia voi seurata myös PDGA Livestä.

Kannattaa ottaa seurantaan myös Disc Golf Pro Tourin sekä Disc Golf Networkin Instagram-kanavat. Disc Golf Team Finlandin suorituksia pääset seuraamaan DGTF-Instagramissa.