Siirry sisältöön
11.6.2024

Turku Open kerää Suomen huiput samalle näyttämölle

Tulevana viikonloppuna 14.-16.6. kilpaillaan Disc Golf Pro Tour Elite Seriesiä Suomessa. Luvassa on Turku Open Luolavuoren frisbeegolfradalla. Kilpailuun osallistuvat kaikki Disc Golf Team Finlandin pelaajat, muiden suomalaishuippujen lisäksi.

Turku Open tarjoaa kansainvälisiä kiertuepisteitä

Turku Open tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden ansaita arvokkaita Disc Golf Pro Tour-kiertuepisteitä Suomessa. Viime viikonlopun Heinola Openissa oli tarjolla kiertuepisteitä Euroopan kiertueelle, nyt niitä on luvassa koko DGPT kokonaiskiertueelle.

Pisteet eivät kuitenkaan irtoa helpolla, sillä Luolavuoren frisbeegolfrata on kokenut kilpailua varten suuria muutoksia. The Stag-layout tarjoaa kilpailijoille entistä haastavamman version Luolavuoren radasta. Luvassa on avointa liidätystä tiukkojen pelialueiden lomassa ja kapeita metsäväyliä.

Muutokset on tehty varsinaisen kilpailun lisäksi myös yleisöä ajatellen. Uusi layout tarjoaa yleisölle entistä paremmat mahdollisuudet kilpailun seuraamiseen. Katsoja-alueilta on mahdollisuus seurata parhaimmillaan useampaa väylää yhtäaikaa.

Mukana kaikki Disc Golf Team Finlandin pelaajat

Turku Open on itsessään kilpailuna ja tapahtumana merkittävä, mutta se toimii myös virstanpylväänä Disc Golf Team Finlandille. Tämä on ensimmäinen kilpailu tällä kaudella kun kaikki DGTF-pelaajat kilpailevat samassa kilpailussa.

Frisbeegolfin kilpailumahdollisuudet ovat nykyään niin laajat, että pelaajat jakaantuvat kotimaan kilpailujen lisäksi Euroopan ja Yhdysvaltojen kilpailuihin. Seuraava kerta kun kaikki DGTF-pelaajat nähdään samassa kilpailussa, on avoimen luokan SM-kilpailut.

Tulevan viikonlopun kilpailu on myös erinomainen tilaisuus ottaa mittaa muista suomalaisista huippupelaajista. Mukana on Suomen terävimmän kärjen lisäksi eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia pelaajia.

Koko Disc Golf Team Finland kokoontuu Turkuun haastamaan Luolavuoren The Stag-layoutin.

Niklas Anttila avoimen luokan ennakkosuosikki

Avoimen luokan pelaajista Niklas Anttila lähtee kilpailuun selvänä ennakkosuosikkina. Anttila on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti koko maailman tasolla. Kilpailussa on toki mukana todella hyviä pelaajia, mutta Anttila on muihin verrattuna omalla tasollaan.

Haastajiksi lukeutuu kotimaan pelaajista ainakin Jesse Nieminen, Lauri Lehtinen ja Joona Heinänen. Niemisellä on alla jo yksi DGPT Elite Series voitto tältä kaudelta Copenhagen Openista. Lisäksi hän on myös Turku Openin puolustava mestari.

Lehtisen alkukausi oli haastava, mutta peli on parantunut kovaa vauhtia. Hyviä sijoituksia on tullut, mutta korkein podiumpaikka on jäänyt uupumaan. Heinänen on suorittanut varmaa peliä Yhdysvalloissa ja on nostanut omaa henkilökohtaista tasoaan reilusti tällä kaudella.

Löytyykö suomalaisille haastajaa?

Suomalaispelaajien ulkopuolelta haastajia tulee Yhdysvalloista, Virosta ja Tshkeistä. James Proctor (USA) on suorittanut Yhdysvalloissa Disc Golf Pro Tourilla tasaisen varmaa peliä. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä taso myös Turku Openissa. Villinä korttina täytyy nostaa Norway Openin voittanut Clay Edwards (USA).

Viron Mauri Villmann ja Silver Lätt ovat varteenotettavia haastajia. Villmann on pelannut erinomaisesti Viron kilpailuissa, mutta ei ole onnistunut muualla kuin kotimaassaan. Lätt nappasi podiumpaikat Belgian Openista ja Norway Openista, mutta Heinola Openissa peli ei kulkenut samalla tavalla.

Muista eurooppalaisista on mainittava Jakub Semerád (CZE). Erinomaista peliä pelannut Semerád nappasi viime viikonlopun Heinola Openista voiton. Alkukausi Yhdysvalloissa oli myös tasaisen varmaa suorittamista lukuisilla top20 sijoituksilla.

Jatkaako Niklas Anttila erinomaista peliään myös Suomessa? Kuva: DGPT

Naisten luokka suomalaisten taistelua

Naisten luokassa voittokamppailu tullaan käymään suomalaispelaajien kesken. Kristin Tattarin (EST) loukkaantumisen myötä haastajaa suomalaisnaisille on hyvin vaikea löytää. Jos yksittäinen ennakkosuosikki pitäisi nostaa, se olisi ehdottomasti Eveliina Salonen.

Salosen kausi tähän mennessä on ollut ilotulitusta. DGPT Elite Series voittoja on kertynyt kaksi ja kirsikkana kakun päälle vieläpä Major-voitto Champions Cupista. Mikäli peli kulkee Turussa samalla tavalla kuin muualla maailmassa, voittaja lienee selvä.

Henna Blomroos lukeutuu Salosen suurimmiksi, ellei jopa suurimmaksi haastajaksi. Blomroosilla on ollut lähes kahden kuukauden tauko kilpailemisesta. Tauon aikana on ollut mahdollisuus hioa peliä kuntoon, mutta lähteekö heitto kulkemaan heti kevään tavoin?

Silva Saarinen on viime kauden tavoin tälläkin kaudella ollut pysäyttämätön Euroopan pelikentillä. Norway Openin ja Heinola Openin voittojen lisäksi Saarisen suorituksista löytyy Champions Cupin neljäs sija, sekä Copenhagen Openin kolmas sija. Saarisen viimeisimmät voitot ovat tulleet todella suurilla eroilla muihin nähden.

Onko kenestäkään haastamaan Eveliina Salosta? Kuva: DGPT

Kilpailuseuranta

Tulevan viikonlopun Turku Openia pääsee parhaiten seuraamaan luonnollisesti paikanpäältä. Katsojille suunnatun lipunmyynnin löydät täältä. Turku Openin katsojaohjeet löytyvät kokonaisuudessaan tapahtuman sivuilta. Mikäli et pääse Turkuun katsomaan huippufrisbeegolfia eturivistä, tarjolla on Disc Golf Networkin livelähetys. Muistathan, että Suomen Frisbeegolfliiton kilpailulisenssillä saat Disc Golf Networkin puoleen hintaan.

Kuten aina, kilpailun tuloksia pääsee seuraamaan myös PDGA Livestä. Kannattaa ottaa seurantaan myös Disc Golf Pro Tourin, Disc Golf Netowrkin ja Turku Openin Instagram-kanavat. Disc Golf Team Finlandin pelaajien suorituksia pääset seuraamaan DGTF-Instagramissa.