Suomalaiset vahvoilla – Eveliina Saloselta uskomaton suoritus

Frisbeegolfin EM-kilpailujen toinen päivä pelattiin 27.6. Norjassa. Langevågen tarjoili hyvin vaihtelevia olosuhteita, kaikkea auringon lämmöstä koviin tuuliin sekä sateeseen. Avoimessa luokassa Niklas Anttila piti kärkipaikkansa. Naisten luokassa suomalaiset kirivät kohti kärkeä. Junioreissa Eetu Tuominen ja Iida Lehtomäki jatkoivat piikkipaikalla.
Niklas Anttila hurjassa vireessä
Niklas Anttila jatkoi toisella kierroksella sitä minkä eilen aloitti. Erinomaista ja lähes virheetöntä frisbeegolfia, pelaten kierroksensa tulokseen -11. Anttila onnistui pitämään johtoasemansa yhteistuloksella -23, vaikkakin toiselle sijalle jahtikortista noussut Viron Albert Tamm naulasi tauluun hurjan -12 kierroksen.
Vaikka Tammin kierros oli päivän kovin, matkaa kärkeen on silti reilusti, viiden heiton verran. Kolmannen sijan tuloksella -15 jakavat kilpailun hallitseva mestari Ruotsin Dennis Augustsson sekä Kristian Kuoksa. Matka kärkeen on jo kuitenkin kahdeksan heittoa.
Suomalaisittain kilpailu on tähän mennessä yllättävän vaisu. Kärkikymmeniköstä löytyy Anttilan ja Kuoksan lisäksi Lauri Lehtinen sijalta 6. sekä Väinö Mäkelä sijalta T10. Mitalipeleihin saattaa vielä olla mahdollisuudet, mutta voitto on mahdollinen vain Anttilan epäonnistumisen myötä.

Eveliina Salonen räjäytti pankin
Naisten luokan kärjessä toisen kilpailupäivän jälkeen jatkaa edelleen Viron Kristin Lätt. Suomalaiset kuitenkin onnistuivat kirimään hyvin, kun Lätt jatkoi hyvin epätyypillisen vaisua peliä pelaten kierroksensa tasan PAR-tulokseen. Kahden kilpailupäivän jälkeen Lättin yhteistulos on -6.
Eveliina Salonen nousi aivan Lättin kantaan vain kolmen heiton päähän erinomaisella -3 kierroksellaan. Viidenneltä sijalta toiseen kilpailupäivään lähtenyt Salonen onnistui hyvän kierroksen lisäksi lähes ainutlaatuisessa suorituksessa.
Väylällä 12 nähtiin aivan uskomaton hole in one, kun kiekko liiteli avausheitolla suoraan koriin. Suorituksesta vielä huikeamman tekee se fakta, että väylän ihannetulos on neljä heittoa. Salonen suoritti 124m pitkän väylän yhdellä heitolla, eli peräti kolme heittoa alle ihannetuloksen. Korttiin kirjattiin täten todella harvinainen albatrossi.
Päivän kovimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin Silva Saarinen. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen kärkikymmenikön ulkopuolelle jäänyt Saarinen pelasi -5 kierroksen ja nousi sillä jaetulle kolmannelle sijalle. Samalta sijalta löytyy myös kierroksensa niin ikään PAR-tulokseen pelannut Henna Blomroos. Myös naisten luokan muut suomalaiset Tinja Väisänen ja Jenni Karppinen onnistuivat pysymään kärkikymmenikössä sijoilla T5. sekä T7.
Junioreissa suomalaiset kolmoisjohdossa
Junioriluokkien kilpailussa poikien MJ18-luokassa suomalaiset nappasivat toisen kierroksen jälkeen peräti kolmoisjohdon. Eetu Tuominen oli ennen viimeistä kolmea väylää kierrostuloksessa -5, mutta loppu rokotti tulosta melkoisesti. Lopulta kierrostulokseksi kirjattiin -1, yhteistuloksen ollessa -7. Tämä riitti kärkipaikan pitämiseen.
Oiva Päivänsalo nousi päivän parhaalla -3 kierroksella yhteistulokseen -6, vain yhden heiton päähän Tuomisen kärkipaikasta. Kirsikkana kakun päälle Miio Hämäläinen täydentää suomalaisten kolmoisjohdon yhteistuloksella -4. Kovan nousun teki myös Mikael Hautala, joka onnistui nousemaan kärkikymmenikön ulkopuolelta viidennelle sijalle.
Tyttöjen FJ18-luokassa Iida Lehtomäki kasvatti johtoasemansa peräti viiteen heittoon. Toinen kilpailukierros päättyi tasan PAR-tulokseen, yhteistuloksen ollessa kahden kierroksen jälkeen -3. Kaikki muut tyttöjen luokassa pelasivat enemmän tai vähemmän yli ihannetuloksen. Lehtomäen takana toisen sijan jakavat Norjan Ida Emilie Nesse sekä Tsekin Kristýna Jurčíková tuloksella +2.
Myös muut tyttöjen luokan suomalaiset tekivät nousua tänään. Lilja Pohjonen nousi kärkiviisikkoon sijalle 5. yhteistuloksella +14. Sanni Korhonen nousi sijalle T7. yhteistuloksella +22. Vaikka matka mitalitaistoon on melkoinen, molemmat heistä ovat kuitenkin pelanneet kilpailun tähän saakka yli oman tasonsa.

Kilpailuseuranta
European Disc Golf Championshipistä on tarjolla suora lähetys Disc Golf Networkiltä. Lähetys alkaa kilpailupäivinä naisten luokan osalta klo 10:30 sekä avoimen luokan osalta klo 17:30. Tuloksia pääsee tuttuun tapaan seuraamaan PDGA Livestä. Koko Suomen joukkueen löydät tästä linkistä.
Kannattaa ottaa seurantaan myös Disc Golf Pro Tourin, Disc Golf Networkin ja EDGC:n Instagram-kanavat. Disc Golf Team Finlandin suorituksia pääset seuraamaan DGTF-Instagramissa.