Mastereiden EM-kisat käydään Saksassa
Frisbeegolfin arvokisakausi jatkuu tällä viikolla, kun vuorossa on 27.-30.8. Saksan Salzgitterissä pelattavat mastereiden EM-kilpailut. Mukana on yhteensä 26 suomalaispelaajaa yhdeksässä eri kilpailuluokassa.
Frisbeegolfia Salzgitterin saarella
Mastereiden EM-kisat käydään tulevana viikonloppuna 27.-30.8. Salzgitterissä, Saksassa. Kilpailuun osallistuu 168 pelaajaa ympäri Eurooppaa. Suomalaisia pelaajia on mukana 26 kappaletta, yhdeksässä eri kilpailuluokassa.
Kilpailun näyttämönä toimii Salzgitterin saarelle rakennettu rata. Rata on normaalisti vain 12-väyläinen, mutta EM-kisoja varten se on laajennettu 18-väylän kokonaisuudeksi. Laajennuksen lisäksi myös layoutteja löytyy peräti kolme erilaista, joka mahdollistaa jokaiselle kilpailuluokalle hyvän kilpailukokemuksen.
Salzgitterin rata tarjoaa vihreää nurmikkoa, rehevää niittyä sekä kauniita lehtipuita. Myös golfkentän tyyppisiä elementtejä on havattavissa leveiden väylien myötä. Rata muistuttaa lopulta hieman Konopiste Openissa pelattu Franz Ferdinandin rataa.

Avoimissa luokissa mukana mitaliehdokkaita
Avoimissa luokissa on mukana yhteensä 16 suomalaispelaajaa. Mastereiden taso Euroopassa on todella kova, mutta joukosta löytyy silti erinomaisia suorittajia joilta sopii odottaa mitalia, tai jopa mestaruutta. MP40-luokassa Suomea edustavat Mika Laikko, Tapani Aulu, Heikki Saunanen ja Joni Luumi.
Kaikki MP40-luokan pelaajista ovat osoittaaneet pelikuntonsa tällä kaudella kotimaan kilpailuissa, etenkin SFL Masters Tourilla. Ennalta korkeimman pelaajaratingin kuitenkin omaavat Sveitsin Tony Ferro sekä Lukas Schär ja Ruotsin Markus Källström.
Pykälän iäkkäämmistä mastereista, MP50-luokassa Suomea edustaa Ville Piippo, Marko Hämäläinen sekä Erkka Leivo. MP40-luokan kisaajien tavoin tämä kolmikko on kamppaillut SFL Masters Tourilla aina keväästä saakka. Pelaajaratingissa edelle kuitenkin kampeavat Ruotsin Anders Swärd ja Johan Ålund sekä Saksan Lucca Seipenbusch ja Jan Baess.
Muista avoimissa luokissa suomalaispaitaan pukeutuvat Jani Ketonen, Kari Vesala, Maco Moilanen, Juha Pohjalainen, Markku Ranta-Ylitalo, Jaakko Ylitalo, Arto Hyvönen, Esko Jokinen sekä Markku Tohni. Tästäkin porukasta löytyy mitaliehdokkaita. Etenkin MP60-luokassa pelaava Kari ”Käpä” Vesala tulee varmasti taistelemaan jopa kultaisesta mitalista. Pitkän linjan frisbeegolfammattilaiselle tämä on peräti 11 peräkkäinen EM-edustus Suomen paidassa.

Naisten luokista odotetaan mestaruutta
Naisten luokkien puolella Suomen edustajia löytyy 10 pelaajan edestä. Keihään kärkenä FP40-luokan Jenni Engström joka lähtee kilpailuun korkeimmalla pelaajaratingilla voittajasuosikin asemasta.
Pitkäaikainen kilpakumppani sekä hallitseva FP40-luokan Euroopan mestari Hannele Määttä lukeutuu ehdottomasti myös voittajaehdokkaisiin. Engströmin ja Määtän lisäksi FP40-luokassa mitaleista kamppailee myös Nina Rajala.
FP50-luokan edustus on todella kova. Hallitseva mestari Euroopan mestari Kirsi Kaikkonen, Heli Jylhä, Kristiina Sylman sekä Heidi Bergroth lähtevät kamppailemaan voitosta Alankomaan Laura Nagtegaalia vastaan.
Sinikka Bäck, Riikka Sammalkorpi sekä Lahja Määttä kilpailevat FP60-luokassa. Vastassa on kova saksalaiskaksikko, Christine Hellstern ja Disolina Altenberg. Riittääkö kotikentän etu, vai vievätkö suomalaiset mitalit kotiin?

Kilpailuseuranta
Disc Golf Team Finland tulee seuraamaan mastereiden EM-kilpailuja ja tarjoaa päivittäisen uutisoinnin kilpailun käänteistä. Tuloksia voi seurata PDGA Livessä. Kannattaa ottaa seurantaan myös EMDGC 2025 Instagram, sekä tietysti Disc Golf Team Finlandin Instagram.