Iida Lehtomäki voitti sensaatiomaisesti MM-hopeaa – nuori tähti jakoi menestyksestä kiitosta myös lähipiirilleen
Arvokisat luovat aina uusia voittajia ja menestyjiä, mutta sitä enemmän ne luovat uusia ilmiöitä ja tarinoita. Tampereella ja Nokialla järjestettyjen MM-kisojen yksi ehdottomia tähtinimiä oli naisten luokassa MM-hopeaa voittanut Iida Lehtomäki.
Ensi kuussa 16 vuotta täyttävä Lehtomäki pysyi kärkikahinoissa kisojen alusta lähtien ja hänen johdossaan lähdettiin lopulta niin lauantaihin kuin turnauksen päätöspäivä sunnuntaihinkin. Lehtomäki menetti sunnuntaina johtoasemansa toviksi Henna Blomroosille, mutta kuittasi tilanteen turnauksen muutamalla viimeisellä väylällä. Lopulta viiden pitkän pelipäivän jälkeen hän löysi itsensä tasatilanteesta kokeneen yhdysvaltalaisen Ohn Scogginsin kanssa.
Johdon menettämistä hän ei liiaksi murehtinut, vaan yritti parhaansa mukaan elää hetkessä.
”Siinä vaiheessa ei auttanut kuin pitää hauskaa ja nauttia tästä kaikesta, koska tämä on aivan ainutlaatuinen tilaisuus”.
Kaksikko lähti ratkomaan maailmanmestaruuden kohtaloa sudden death -pelitavalla, kun 18. väylä pelattiin välittömästi uudestaan. Lehtomäen sisällä myllersi aikamoinen tunteiden skaala, jota oli varmasti myös vaikea sanoittaa.
”Päässäni ei pyörinyt oikeastaan yhtään mitään, kun jännitti niin paljon. Koitin vain pitää heitot ib:llä. Kaksi ensimmäistä heittoa oli ihan täydellisiä, mutta sitten vähän vinksahti. Kiekko lähti vähän aikaisin kädestä, kun jännitti niin paljon. Eipä sille mitään mahda”, Lehtomäki kertoi kilpailun päätyttyä.
Lehtomäen kolmas heitto kaarsi jyrkästi vasemmalle ja päätyi väylän sijaan ob:n puolelle. Monet katsojat varmasti odottivat Lehtomäen laittavan sen jälkeen Scogginsille lisää painetta pitkällä puttiyrityksellä, mutta hän valitsi lopulta toisin.
”En ollut yhtään itsevarma siinä vaiheessa, kun ei ollut tänään mennyt ihan niin hyvin. Päätin sitten vain heittää korin alle”, hän totesi.
Scogginsille jäi tehtäväksi pistää parimetrinen putti sisään, minkä hän myös teki varmasti ja tuuletti pitkän uransa ehdotonta kruunua – naisten maailmanmestaruutta.

Erinomainen suoritus pettymyksestä huolimatta
Lehtomäki oli tyytyväinen MM-kisaurakkaansa, vaikka voiton karkaaminen luonnollisesti häntä harmittikin.
”Olen todella tyytyväinen, mutta samalla se tietenkin vähän harmittaa, että näin lähelle päästiin. Tiedän, että minulla on kuitenkin vielä monta vuotta aikaa”, Lehtomäki totesi.
”Tänään jännitti ihan älyttömän paljon ja vielä melkein enemmän siellä kierroksen viimeisillä parilla väylällä. Tänäänkin peli onnistui tosi hyvin ja pelasin paljon yli oman ratingini, mutta en kuitenkaan ihan niin hyvin kuin edellisinä päivinä. Oli todella hyvä kortti ja todella hauskaa pelata”
MM-viikko, ja sen mukanaan tuoma mediamyllytys ja julkisuus oli ensi viikolla lukion aloittavalle nuorelle upea, mutta samaan aikaan raskas kokemus.
”Viikko oli aika rankka, ja nyt pitää päästä vähän lepäämään”.
Lehtomäen perhe on vahvasti mukana hänen urallaan, sillä esimerkiksi hänen isänsä kantoi tyttärensä bägiä läpi turnauksen. Lehtomäki jakoikin kiitosta lähipiirilleen.
”Haluan kiittää koko perhettäni ja sponsoreitani. He ovat mahdollistaneet tämän kaiken minulle, ja olen siitä todella kiitollinen”.
”Isän läsnäolo merkitsee minulle todella paljon. Eilenkin sadekelissä en olisi kyllä yksin pärjännyt. Vaikka olen suunnitellutkin tarkasti mitä ja miten aion eri tilanteissa heittää, niin varmistan häneltä aina, että käykö joku vai ei. Muuten juttelemme kierroksella ihan kaikenlaista laidasta laitaan”.
Kauaa ei Lehtomäki ehdi kuitenkaan levätä, sillä seuraava kilpailu odottaa jo tulevana viikonloppuna.
”Turku Open on seuraavaksi, sitten avoimen SM-kisat ja saatan käydä jenkeissä vielä pelaamassa Throw Pink -turnauksen”, Lehtomäki päätti.