Siirry sisältöön
8.7.2024

Eveliina Saloselle SM-kultaa Sipoosta

Kotimaan frisbeegolfkausi jatkui viime viikonloppuna SM-kilpailuilla. Sipoossa, Sibbessä 4.-7.7. pelattu kilpailu keräsi kaikki Suomen huippupelaajat samalle näyttämölle kamppailemaan mitaleista. Naisten luokassa Eveliina Salonen otti viidennen SM-kultansa. Avoimessa luokassa kultaa haali Teemu Talikainen.

Eveliina Saloselle jo viides SM-kulta

Naisten luokassa Eveliina Salonen nappasi viidennen SM-kultansa. Viime vuonna Lahden SM-kilpailuissa niukasti Heidi Laineelle hävinnyt Salonen piti tällä kertaa huolen että voittajasta ei jää epäselvyyttä. Salonen voitti kilpailun peräti viiden heiton erolla.

Viime vuoden puolustava mestari Heidi Laine otti vuorostaan hopeaa tänä vuonna. Laine pysytteli Salosen kannassa lähes koko kilpailun ajan, mutta tällä kertaa joutui tyytymään hopeiseen mitaliin.

Disc Golf Team Finland otti lopulta peräti kolmoisvoiton, kun Silva Saarinen nappasi jaetun kolmannen sijan ja SM-pronssia. Saarisen kilpailun alku oli vaikea ja matkaa mitalisijoille oli melkoisesti. Sitkeän taistelun jälkeen palkintokaappiin kuitenkin päätyi pronssinen mitali. Saarinen jakoi SM-pronssin Tinja Väisäsen kanssa.

Disc Golf Team Finlandin kolmikko nappasi mitalin joka värissä. Kuva: Marika Salmi

Niklas Anttilalle SM-hopeaa

Avoimen luokan puolella Teemu Talikainen otti ensimmäisen SM-kultansa. Talikainen pelasi vakuuttavan varmaa peliä ja haastoi puolustavaa mestaria Niklas Anttilaa aina kilpailun alusta asti. Kilpailu oli erittäin tiukka, eikä neljä kierrosta riittänyt voittajan löytämiseksi. Voittaja löytyi vasta toisen jatkoväylän jälkeen.

Kolminkertainen Suomen mestari ja kahden voiton putkessa oleva Niklas Anttila sai tällä kertaa tyytyä hopeaan. Anttilan suoritus ei ollut parasta mahdollista Niklas Anttilaa mitä tällä kaudella olemme nähneet. Onnistumisia tuli toki runsaasti, mutta helpot virheet veivät Anttilalta voiton.

Kuten naisten luokassa, myös avoimen luokan pronssi meni jakoon. Pronssimitaliin ylsi peräti neljä pelaajaa, Daniel Davidsson, Joona Heinänen, Lauri Lehtinen sekä Onni Ruusunen. Eroa kärkikaksikkoon oli lopulta viisi heittoa, mutta keskenään nämä pelaajat eivät saaneet eroja aikaan.

Niklas Anttila joutui tällä kertaa tyytymään hopeiseen mitaliin. Kuva: Marika Salmi

Disc Golf Team Finlandin matka jatkuu Norjassa

Disc Golf Team Finlandin pelaajia nähdään jälleen tulevana viikonloppuna työn touhussa. Luvassa on Disc Golf Pro Tour Elite Series-kilpailu, Krokhol Open. 12.-14.7. Norjassa, Krokhol Disc Golf Coursella käytävä kilpailu asettaa jälleen Yhdysvaltojen sekä Euroopan huiput vastakkain.

Vuoden 2024 Frisbeegolfin SM-kilpailujen tulokset löydät PDGA:n kilpailusivuilta. Kattavampi tulosuutinen on luettavissa Frisbeegolf-SM sivustolla. Kilpailun tilastoja löydät PDGA Livestä.