Siirry sisältöön
18.6.2025

Viimeinen koitos Yhdysvalloissa – USWDGC

Tulevana viikonloppuna 19.-22.6. kilpaillaan Manitowocissa, Wisconsinissa naisten Yhdysvaltain mestaruuskilpailut. Tutummin USWDGC:nä tunnettu kilpailu kokoaa naiset Major-kilpailuun kamppailemaan yhdestä lajin arvostetuimmista titteleistä.

Mukana neljä suomalaista

Naisten Yhdysvaltain mestaruuskilpailut kilpaillaan tulevana viikonloppuna 19.-22.6. Manitowocissa, Wisconsinissa. Kilpailu kokoaa maailman parhaat naispelaajat samalle näyttämölle kamppailemaan Major-tittelistä.

Mukana on tällä kertaa neljä suomalaispelaajaa, kun Silva Saarinen, Eveliina Salonen, Henna Blomroos sekä Jenni Karppinen lähtevät haastamaan muita huippupelaajia. Harmillisesti Yhdysvalloissa pelikentillä aiemmin keväällä nähty Heidi Laine ei pääse osallistumaan yhteen kauden pääkilpailuista polvileikkauksen vuoksi.

Saarinen ja Karppinen ovat kilpailleet aktiivisesti läpi kevään sekä alkukesän, kun Salonen ja Blomroos ovat pitäneet kilpailutaukoa. Nyt päästään pitkästä aikaa näkemään suomalaispelaajien kärkikolmikko samalla näyttämöllä.

Viime vuonna toiseksi sijoittunut Eveliina Salonen palaa pelikentille Wisconsinissa. Kuva: DGPT

Rollin Ridge & Silver Creek Park

Kauden ensimmäisestä Majorista Champions Cupista poiketen, USWDGC tullaan käymään kahdella eri radalla. Kaksi ensimmäistä kierrosta pelataan Rollin Ridgessä sekä kaksi jälkimmäistä Silver Creek Parkissa. Ratojen osalta tilanne on melko erikoinen, sillä kumpaakaan niistä ei ole nähty esimerkiksi Disc Golf Pro Tourilla viiteen vuoteen.

Ennakkotiedon valossa Rollin Ridge näyttää hieman avoimemmalta radalta johon on yhdistetty myös metsää. Silver Creek Parkin rata sijaitsee aivan Michigan järven rannalla, joten ainakin hyvin tuulisia olosuhteita voinee odottaa. Rata näyttää myös huomattavasti metsäisemmältä kuin mitä Rollin Ridge.

Vaikka ratoja ei ole ammattilaiskiertueella nähty hetkeen, on niihin selkeästi panostettu. Molemmat radat ovat myös Udiscissä arvosteltu viiden parhaan radan joukkoon Wisconsinissa.

Rollin Ridge on yksi naisten Yhdysvaltain mestaruuskilpailun näyttämöistä. Kuva: DGPT

Onko Silva Saarisen uran ensimmäisen Majorin aika?

Voittajasuosikkeja tarkasteltaessa Silva Saarinen nousee selvästi listan kärkeen. Viimeisimmät kaksi Disc Golf Pro Tourin Elite Series -kilpailua voittanut Saarinen pelaa tällä hetkellä uransa parasta frisbeegolfia.

Disc Golf Networkin haastattelussa Saarinen kommentoi, ettei uskonut voivansa pelata näin hyvin kahtena viikonloppuna putkeen. Mikäli tämä tahti jatkuu myös Wisconsinissa, mahdollisuudet uran ensimmäiseen Major-voittoon ovat todella hyvät.

Saarisen voitonkulku alkoi Ruotsista, Ale Openista. Viime viikonloppuna Preserve Championshipissä kaatui Kristin Lättin lisäksi myös käytännössä kaikki Yhdysvaltain tähtipelaajat. Voitot tulivat lisäksi metsäisellä sekä hieman avoimemmalla radalla, joten odotukset USWDGC:stä ovat korkealla.

Ei sovi kuitenkaan unohtaa Saarisen haastajia. Missy Gannon on kilpailun hallitseva mestari, Eveliina Salonen sijoittui viime vuonna toiseksi ja Viron Kristin Lätt ei ole pelannut huonosti koko kautena. Myös alkukaudella voittoja haalinut Holyn Handley lienee syytä mainita.

Jatkuuko Silva Saarisen voittoputki myös Majorissa? Kuva: DGPT

Kilpailuseuranta

USWDGC:tä pääsee katsomaan suorana lähetyksenä Disc Golf Networkiltä. Kilpailun tuloksia voi seurata myös PDGA Livestä.

Kannattaa ottaa seurantaan myös Disc Golf Pro Tourin sekä Disc Golf Networkin Instagram-kanavat. Disc Golf Team Finlandin suorituksia pääset seuraamaan DGTF-Instagramissa.