Suomalaiset podiumilla Tshekissä – Voitto jäi uupumaan

Tshekissä 23.-25.5. pelattu Konopiště Open polkaisi Euroopan kilpailukauden kunnolla käyntiin. Suomalaisittain menestystä saatiin molemmissa luokissa, mutta voitot menivät kuitenkin naapurimaahan kun Viron Mauri Villmann sekä Kristin Lätt juhlivat Konopiště Openin voittoa.
Mauri Villmann historialliseen voittoon
Mauri Villmann nousi voittoon tämän vuoden ensimmäisessä Euroopassa pelatussa Elite Series -kilpailussa, Konopiště Openissa. Villmann saavutti myös ensimmäisenä virolaismiehenä historiallisen rajapyykin ottamalla maan ensimmäisen Elite Series -voiton avoimeen luokkaan.
Suomalaisittain saatiin myös aihetta juhlaan, kun Lauri Lehtinen sijoittui toiseksi ja Nestori Tuhkanen täydensi podiumin kolmannella sijalla. Kärkikymmenikkö täyttyi eurooppalaisista pelaajista, Väinö Mäkelä sekä ruotsalainen hallitseva Euroopan mestari Dennis Augustsson jakoivat neljännen sijan ja nuori lupaus Eetu Tuominen sijoittui kuudenneksi.
Jaetulta seitsemänneltä sijalta löytyy peräti kaksi virolaista, kolme suomalaista sekä parhaiten sijoittunut norjalainen Henrik Haaland. Kilpailussa oli mukana myös muutama yhdysvaltalainen pelaaja, jotka jäivät lopulta kauas kärkikamppailuista. Parhaimpana heistä tuloslistalta löytyy James Conrad sijalla T29.

Kristin Lätt jälleen voittamaton
Naisten luokan Kristin Lättin ja Silva Saarisen välinen kamppailu päättyi jälleen virolaisnaisen voittoon yhteistuloksella -26. Saarinen ei kuitenkaan jäänyt lopulta kauas taakse tuloksella -22. Kolmanneksi nousi Scottish Openin viime viikonloppuna voittanut Iso-Britannian Rachel Turton tuloksella -18. Suomalaispelaajista myös Jenni Karppinen onnistui hyvin sijoittuen kärkikymmenikköön sijalle T7 tuloksella -13.
Kärkikaksikon kilpailu käynnistyi melko tahmeasti. Lätt ja Saarinen pelasivat avauskierroksensa tulokseen -5, jakaen kolmannen sijan. Toisella kierroksella Lätt osoitti miksi on maailman paras ja pelasi kilpailun toistaiseksi parhaan -11 kierroksen nousten kärkeen. Saarinen jatkoi samaa rataa pelaten toisen kierroksen tulokseen -5.
Finaalikierrokselle lähdettäessä eroa oli kuusi heittoa. Saarinen teki kaikkensa saadakseen Lättin kiinni ja pelasikin lopulta kilpailun parhaan kierroksen, -12. Lättin vauhti ei kuitenkaan hidastunut juuri lainkaan, vaan -10 kierrostulos riitti lopulta reiluun voittoon.

Onko Franz Ferdinandin rata lyöty?
Konopiště Openissa pelattu Franz Ferdinandin rata on ollut merkittävä osa eurooppalaista frisbeegolfia jo reilun kymmenen vuoden ajan. Laji sekä pelaajat ovat kuitenkin kehittyneet huimasti tuona aikana, eikä rata ole kokenut juurikaan muutoksia. Tänä vuonna tämä näkyi etenkin avoimen luokan tuloksissa.
Mauri Villmannin voittotulos oli aivan uskomaton -40. Villmann pelasi kierrokset tulokseen -13, -14 sekä -13. Tällä irtoaa keskiarvoltaan 1067 kilpailurating joka on huippuluokkaa. Erinomaisen kilpailun pelannut Lauri Lehtinen jäi peräti kuuden heiton päähän. Ennakkoon voittajasuosikiksi povattu Niklas Anttila sijoittui sijalle T7, matkaa kärkeen jäi 14 heiton verran. Villmannin kilpailusuoritus on yksi parhaimmista mitä Euroopassa on nähty ja Viron ensimmäinen avoimen luokan Elite Series -voitto on todellakin ansaittu.
Siinä missä rata osoittautui avoimen luokan pelaajille jopa liian helpoksi, naisten luokassa kilpailun taso oli yllättävän vaisu. Kristin Lättin voittotulos, -26, on paperilla hyvä. Pintaa syvemmälle katsottaessa huomataan kuitenkin että Lätt jäi reilusti omasta tasostaan. Kilpailuratingiksi tuli 989 Lättin pelaajaratingin ollessa 1003. Silva Saarinen pelasi omalle tasolleen kilpailu- ja pelaajaratingin eron ollessa vain yhden pisteen. Saarinen on kuitenkin pelannut viimeisimmät kilpailunsa reilusti yli oman tason. Tällä tasolla Lätt olisi ollut hyvinkin voitettavissa.

Seuraava pysäkki Ruotsissa
Disc Golf Pro Tourin Euroopan kilpailurupeama Elite Series -kilpailujen osalta jatkuu kahden viikon kuluttua 6.-8.6. Ruotsissa, Ale Openilla. Yhdysvalloissa on kuitenkin vuorossa peräti Elite+ -kilpailu, kun nelipäiväinen Northwest Disc Golf Championship starttaa 29.5. Mukana ei ole suomalaispelaajia.
Suomalaispelaajia näkyy kuitenkin pelikentillä ensi viikonloppuna DGPT Q-Series -kilpailussa Eastern Meadows Openissa, Ruotsissa. Myös kotimaan Prodigy Disc Pro Tour jatkuu Rovaniemen osakilpailulla 30.5. – 1.6.
Konopiště Openin tulokset löydät kokonaisuudessaan PDGA:n kilpailusivulta. Tilastot löytyvät PDGA Livestä. Kilpailun jälkituotantoa pääset katsomaan MDG Median Youtube-kanavalta. Disc Golf Team Finlandin viikonlopun liveseurannat löydät DGTF-Instagramista.