Siirry sisältöön
9.12.2024

Haastattelussa: Niklas Anttila

Vuosi 2024 oli monella tavalla Niklas Anttilalle menestyksekäs. 22-vuotias Anttila on ehtinyt voittaa urallaan jo Euroopan mestaruuden ja peräti kolme Suomen mestaruutta, mutta kuluvan vuoden aikana hän teki jälleen lisää frisbeegolfhistoriaa voittamalla ensimmäisenä suomalaismiehenä Disc Golf Pro Tourin osakilpailun sekä olemalla ensimmäinen suomalaismies, joka voittaa lajin MM-mitalin.

Anttila aloitti tämän vuoden kilpailukautensa Yhdysvalloista ja jo kauden kolmannessa kilpailussa maaliskuun alussa Waco Annual Charity Openissa heitto osui hyvin kohdilleen, kun Anttila oli toinen Gannon Buhrin napattua voiton. Anttila hävisi Buhrille vain heiton verran ja totesi omien sanojensa mukaan “mökeltäneensä homman parin viimeisen väylän aikana”.

Historiallinen voitto

Vain viikko Wacon pettymyksen jälkeen Texasissa pelattu Disc Golf Pro Tourin kilpailu The Open at Austin sai kunnian toimia suomalaisen lajihistorian näyttämönä. Anttila voitti monivaiheisen ja todella tasaisen kilpailun vain yhden heiton marginaalilla ennen Kyle Kleinia. Olosuhteet olivat haastavat läpi kilpailun, eikä ollut täysin varmaa, pystytäänkö kilpailu viemään järkevästi maaliin saakka.

“Sen muistan, että missään vaiheessa ei ollut varmaa, että pääsemme edes pelaamaan loppuun asti. Jouduimme päivällä jo odottamaan kolme tuntia ja päivänvaloa alkoi olla niin vähän, että pelasimme lopulta vähemmän väyliä. Kilpailun viimeisellä väylällä oli jo todella pimeää ja se oli vielä puoliksi metsässä. Valon määrä näyttää videolla vielä paremmalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Korin kun näki, niin se riitti”, Anttila muistelee.

Anttila upotti kahdella viimeisellä väylällä kaksi pitkää birdieputtia, joista viimeinen ratkaisi lopullisesti voiton suomalaisen eduksi ja Anttilalle jopa epätyypillinen raivokas tuuletus pääsi valloilleen

“Voitto oli todella tärkeä itseluottamuksen kannalta. Jos olisin ollut taas toinen, kuten Wacossa, niin se olisi varmasti ollut iso kolaus koko kautta ajatellen. Voitto näytti, että pystyn taistelemaan voitosta joka viikonloppu. Kunhan vain pelaa hyvän viikonlopun, niin se riittää voittoon”.

Unelmista totta

Ensimmäisenä suomalaismiehenä napattu Disc Golf Pro Tourin voitto on jälleen yksi meriitti Anttilan huimaan saavutusluetteloon. Hetki oli tunnepitoinen niin Anttilalle kuin kilpailussa mukana olleille muillekin suomalaispelaajille.

“Siinä kuuluu erityiseen joukkoon, kun on pystynyt voittamaan tuollaisia kisoja. Siellä kaikki maailman parhaat pelaavat, joten tuon parempaa vastusta ei löydy mistään. Olen tehnyt pitkään töitä tämän eteen ja voitto parhaita vastaan on ollut unelma pienestä pojasta asti. Olen Suomessa ja Euroopassa pystynyt voittamaan monta kilpailua, mutta isoin steppi on siinä, että pystyin voittamaan parhaita vastaan”, Anttila toteaa.

“Olen tälle lajille antanut aikalailla koko elämäni viimeisen 5–6 vuoden ajan. Voitto merkitsi todella paljon ja toivotaan, ettei se jää myöskään viimeiseksi”.

Niklas Anttilan The Open at Austinin voitto oli historiallinen hetki. Kuva: DGPT / The Open at Austin

Palkintopallille majorissa ja toinen voitto

Huhtikuussa Anttila suoriutui jälleen vakuuttavasti isolla estradilla, kun hän sijoittui kauden ensimmäisessä major-tason kilpailussa, Champions Cupissa, toiseksi. Anttila on tullut urallaan jo tunnetuksi vahvoista major-kisaesityksistä.

“Minulle on aina ollut parempi, mitä enemmän kierroksia pelataan, sillä olen aika tasainen pelaaja. Tuntuu, että kun vaan pelaan omaa peliäni, niin siinä pelaaja kerrallaan tipahtaa kyydistä ainakin jossain kohtaa. Motivaatio on toki myös aina korkeammalla, mitä isompi kilpailu on kyseessä. Rata oli myös minulle todella sopiva. Koen, että jos sillä radalla pelattaisiin kymmenen kertaa, niin ainakin kerran pakosti voittaisin”.

Ennen paluuta Eurooppaan Anttila ehti ottaa toisenkin voiton Yhdysvalloissa. Kyseessä oli toukokuun lopussa pelattu Cascade Challenge. Kyseessä ei ollut Pro Tour -tason kilpailu, mutta paikalla oli silti useita kärkipään huippuja ja rahapalkinnotkin olivat hyvällä tasolla. Anttila voitti jaetulle kakkossijalle tulleet Ezra Robinsonin ja Chandler Kramerin lopulta peräti kymmenen heiton erolla.

“Ei sitä ihan Austin Openiin pysty vertaamaan, mutta aina kun jenkeissä pelaa tuollaista isompaa A-tieriä, niin siellä on aina osa siitä kermasta paikalla. Ei se mikään pieni voitto minun silmissäni ollut. Pystyin aika dominoivan näytöksen esittämään, ja olen siitä ylpeä. Taisin pelata kisassa myös koko urani korkeimmin “reitatun” kierroksenkin ja tuo taisi olla samalla myös urani suurin voittomarginaali”.

Hyvää fiilistä Euroopassa

Kesä-heinäkuu vierähti Anttilalta tuttuun tapaan kotimaassa ja muutamissa Euroopan kisoissa. Parhaita tuloksia olivat Turku Openin voitto, SM-kisojen toinen sija ja European Openin kuudes sija. Huippuonnistumista ei irronnut, mutta hyvä kokonaisuus.

“Aika vaihtelevia fiiliksiä kesästä. Oli hyviä ja oli vähän heikompia kisoja. Koen, että ihan tasainen esitys oli kuitenkin. Sellaista aika normaalia, nikkemäistä peliä. Vähän ehkä tylsää, mutta samalla toimivaa. Pettynyt ei voi kuitenkaan suoranaisesti olla”.

“Fiilis on hienompi, kun on Euroopassa ja varsinkin Suomessa. On kotoisa olo ja tietää tarkemmin missä on ja kotikin on lähempänä. Euroopassa radatkin ovat omaan silmääni ehkä siistimpiä ja laji on mielestäni ammattimaisempaa. Sitä aina odottaakin, että pääsee kesällä Euroopan kisoihin pelaamaan. Se on hienoa aikaa olla frisbeegolfaaja”, Anttila fiilistelee.

Suomessa ajan viettäminen oli myös henkisesti erittäin tärkeää pitkän kauden aikana.

“Kaikki se aika, minkä pystyy kotona olemaan, on aina hienoa. Sitä osaa arvostaa, kun tulee oltua kauden aikana niin paljon tien päällä”.

Anttila pitää Suomessa vietettyä aikaa erittäin tärkeänä pitkän kauden aikana. Kuva: DGPT / Turku Open

Lisää kakkossijoja

Elokuussa koitti jälleen paluu Yhdysvaltoihin, kun toisen jenkkipyrähdyksen avasi lajin arvostetuin kilpailu, eli MM-kisat. Anttila antoi itselleen jälleen mahdollisuuden voittaa, mutta tuloksena oli major-kilpailuissa jo varsin tutuksi tullut kakkossija Isaac Robinsonin juhliessa voittoa.

“Lopputulokseen olen pettynyt. Pelaaminen oli ihan hyvää ja annoin itselleni mahdollisuuden voittaa, mikä on tärkein asia. Annoin kaikkeni, ja siitä ei voi moittia, mutta ehkä kaikki ei ollut aivan omissakaan käsissä lopussa”, Anttila toteaa.

Anttila oli tänä vuonna Yhdysvalloissa kolmasti toinen, joista kaksi majoreissa. Lisäksi hän on sijoittunut toiseksi myös viime vuonna Champions Cupissa ja vuonna 2022 USDGC:ssä. Alkavatko useat “lähellä, mutta silti niin kaukana” -kisat jo rasittaa Anttilan pääkoppaa?

“Tiedän, että jossain vaiheessa voitan yhden majorin. En ole siitä huolissani. Monista kakkossijoista ainakin puolet on ollut sellaisia, etten ole ollut lähelläkään voittoa, vaan olen ollut niin sanotusti paras häviäjä. Muutama on sitten ollut niin, että mahdollisuus on ollut voittaa ja lähellä on käyty. Nyt taitaa olla majoreissa viisi sijoitusta peräkkäin kymmenen kärkeen”, Anttila analysoi.

“En näe syytä, miksen voisi voittaa, mutta en ota siitä paineita. Toinen sijakin vaatii hyvää peliä, mutta jäähän siitä silti vähän karvas maku suuhun”.

Loppukauden kilpailuihin Anttila sanoo olleensa pettynyt, vaikka parhaimmillaan hän oli USDGC:ssä kuudes ja Disc Golf Pro Tour Championshipissa seitsemäs.

“MM-kisoista eteenpäin olen aika pettynyt loppukauteen. Siinä on kumminkin joka vuosi minulle sopivia ratoja, joissa pelataan enemmän metsässä. Oli hyvä kierroksia, muttei yhtään kokonaisuutena onnistunutta kilpailua”.

Vaikka MM-kilpailuista irtosi hopeaa, Anttila oli pettynyt suoritukseensa. Tavoitteet ovat korkeammalla. Kuva: DGPT

MM-kotikisat siintävät jo mielessä

Parhaillaan Anttila valmistautuu jo ensi vuoden kilpailukauteen. Treeniä pukkaa tuttuun, hyväksi todettuun tyyliin, mutta kilpailukalenteriin tulee todennäköisesti jonkinlaisia muutoksia aiempaan verrattuna.

“Teknisesti heittopohja on hyvässä kunnossa, eikä isoja muutoksia ole tarkoitus tehdä. mutta toki pieniä viilauksia. Tänä talvena ajattelin pelata enemmän muitakin lajeja ja nauttia itse siitä urheilusta”.

“Kiertue-elämään on tavallaan tottunut, mutta samalla mitä enemmän siellä [Yhdysvalloissa] on käynyt, niin sen vaikeampaa on olla pitkiä aikoja putkeen. Ensi vuonna pelaan todennäköisesti enemmän siten että heitän 3–5 kilpailua ja tulen välillä käymään Suomessa viikon tai parin ajaksi ikään kuin nollaamaaan”.

Yksi ensi vuoden kilpailuista on kuitenkin jo vahvasti mielessä – nimittäin MM-kisat kotimaan kamaralla.

“Olen todella innoissani. Meidän sukupolvellemme varmasti hienoimpia kilpailuja, mitä pääsee pelaamaan. Se tulee olemaan varmasti urani hienoin viikko, huolimatta siitä, miten tulen pelaamaan.

Teksti: Markus Viljanen